AM10 on Helsingissä toimiva arkkitehtistudio. Luomme aikaa kestävää ja elämyksellistä arkkitehtuuria, joka toimii alustana elämälle arkea parantaen. Suunnitteluratkaisumme vaalivat ihmisten sekä ympäristön hyvinvointia.
Tarjoamme pää-, arkkitehti- ja sisustussuunnittelua eri kokoisiin hankkeisiin sekä eri toimintoihin. Lähestymme niin pieniä kuin suuriakin suunnittelutehtäviä yhtä innokkaasti. Toimimme parhaimmillamme laajojen kokonaisuuksien parissa sekä vastatessamme suunnittelusta kokonaisvaltaisesti luovasta luonnossuunittelun vaiheesta ammattimaiseen toteutussuunnitteluun ja sisustuksen viimeistelyihin saakka. Kokemus pääsuunnittelijatehtävissä mahdollistaa vaativienkin hankkeiden läpiviemisen.
Autamme mielellämme asiakkaita myös projektin tavoitteiden määrittelemisessä sekä sen alkukysymyksiin vastaamisessa. Pientalokohteissa tarjoamme myös projektinjohtopalveluita. Meiltä löytyy myös kokemusta kiinteistökehityksestä.
Kanssamme on helppo tehdä töitä. Toimisto on syntynyt perustajien tuotua toistensa ajatteluun uusia näkökulmia, ja keskusteleva ja kuunteleva työtapa on johtanut laajaan ymmärrykseen suunnitteluprosessien ja laajojen kokonaisuuksien lainalaisuuksista.
Pää- ja arkkitehtisuunnittelu.
Konseptisuunnittelusta toteutukseen
Tarjoamme arkkitehdin laajaa tehtäväroolia koko rakennusprojektin aikana.
Meille on kertynyt vuosien varrella monipuolinen kokemus eri työpaikoista sekä työtehtävissä: osaamistamme ovat pientalot, koulut ja päiväkodit, asuntosuunnittelu, ryhmärakennuttaminen,
alue- ja konseptisuunnittelu sekä muut julkiset- sekä palvelurakennukset.
Konseptisuunnittelu ja kiinteistökehitys. Viite- ja hankesuunnitelmat.
Uskomme, että suunnittelijoina voimme myös edesauttaa projektin alkuvaiheissa ennen kuin varsinainen arkkitehtisuunnittelu alkaa mm. projektin idean luomisessa sekä rakennuspaikan tai kiinteistön mahdollisuuksien ja vahvuuksien löytämisessä.
Tarjoamme konsepti-, viite- ja hankesuunnittelua projektin ja asiakkaiden tarpeiden mukaan.
Asiakaslähtöisyys ja vuorovaikutus
Intohimomme on jatkuvassa asiakassuhteiden ja -yhteistyön parantamisessa sekä jaetun yhteisen ymmärryksen kasvattamisessa kaikkien osapuolten kesken. Uskomme, että nykyajan kompleksiset vyyhdit on hyödyllistä purkaa valjastamalla mukaan monialaista ajattelua ja tuomalla pöytään kaiken kokemuksemme summa.
Kuuntelemme herkällä korvalla asiakasta sekä muita projektin osapuolia ja keskustelemme avoimesti. Parhaat lopputulokset syntyvät suunnittelutehtävän kokonaisvaltaisesta ymmärryksestä.
Uusi, korjaus ja muutos
Teemme sekä uudis-, että korjaus- ja muutosrakentamista. Suosimme suunnitteluratkaisuja, jossa hyödynnetään olevia resursseja säilyttämällä ja/tai uusiokäyttämällä rakennuksia tai sen rakennusosia erikseen.
Uudisrakentamisessa suosimme matalan hiilijalanjäljen- sekä ympäristöystävällisiä ratkaisuja rakennuksen muodosta, toimivuudesta ja sen sijoittamisesta alkaen materiaalien valintaan asti. Kiinnitämme aina huomiota sekä rakennuksen, että rakennuspaikan muuntojoustavuuteen sekä korjattavuuteen. Korjaus- ja muutosrakentamisessa selvitämme samalla logiikalla olevan rakennuksen kehitettävissä olevia ominaispiirteitä.
Puurakentaminen ja luonnonmateriaalien käyttö
Meillä on vahva tuntemus uusista ympäristöystävällisistä rakennustavoista kuten massiivipuurakentaminen ja muiden luonnonmateriaalien käyttö nykyajan rakentamisessa.
Työkalumme - Suunnittelun luovuuden ja laadun varmistaminen
Suunnittelemme viimeisimmän 3D-ohjelmiston avulla ja luomme korkeantasoisia visualisointeja unohtamatta luovaa käsin luonnostelua. Näemme visualisoinneilla tärkeän roolin kommunikaatiossa projektin eri osapuolten kesken.
Pientalorakentajille
Tarjoamme luovan, asiakkaan omista lähtökohdista ammentavan suunnitteluprosessin.
Kuuntelemme asiakkaidemme toiveet herkällä korvalla, ja jalostamme niistä yhdessä asiakkaan tarpeisiin sekä budjettiin sopivan, arkkitehtonisesti korkealaatuisen ja aikaa kestävän lopputuloksen.
Samanaikaisesti tuemme asiakkaan elämässä usein ainutkertaisen taloprosessin läpiviennissä. Tähän kuuluu muun muassa yhteistyö viranomaisten kanssa sekä ohjaaminen projektin muiden olennaisten tahojen pariin. Työmaalla varmistamme suunnitelmien mukaisen toteutuksen ja ratkomme vastaan tulevat muutostarpeet.
Luomme asiakkaillemme kolmiulotteisen mallin, jonka avulla he pääsevät tutkimaan tulevaisuuden kotiaan. Lisäksi teemme valitun määrän visualisointeja.
Marcelo Diez
Marcelo on intohimoinen suunnittelija, jolla on laaja-alainen ja monipuolinen kokemus kansainvälisistä sekä paikallisista toimistoista Suomessa, Kiinassa ja Espanjassa, kuten myös kehitysyhteistyön projekteista Mosambikissa. Hän valmistui vuonna 2010 Barcelonan arkkitehtiyliopistosta ETSAB ja on opiskellut myös Helsingin Aalto-yliopistossa.
Hän on työskennellyt Suomessa isoissa toimistoissa lähes kymmenen vuoden ajan, ja toiminut päätoimisesti yrittäjänä vuodesta 2018. Hän on toiminut vastuuasemassa pääsuunnittelijana pientaloprojekteissa sekä projektiarkkitehtina julkisten- ja palvelurakennusten projekteissa. Marcelolla on kokemusta ekologisista rakentamistavoista (CLT-massiivipuu- sekä olkielementit), ryhmärakentamisesta sekä osallistavasta suunnittelusta. Marcelo on Ryhmärakennuttajat Ry:n sekä Suomen väriyhdistyksen jäsen.
Marcelolla on FISE ARK poikkeuksellinen vaativa pätevyys, ja hän on käynyt pääsuunnittelijakoulutuksen sekä läpäissyt valtakunnallisen pääsuunnittelijatentin.
Vapaa-ajallaan Marcelo nauttii pienistä remonttiprojekteista, kokkaamisesta hyvistä raaka-aineista sekä laitesukeltamisesta.
Anna Pekkarinen
Anna on oululaislähtöinen arkkitehti, jonka sydäntä lähellä on aidosti aikaa kestävä rakentaminen, vuorovaikutteinen ja osallistava suunnittelu sekä moniaististen tilakokemusten luominen.
Annalla on kymmenen vuoden kokemus arkkitehdin työstä - viime vuodet hän on keskittynyt puurakenteisten koulujen suunnitteluun osana monialaisia tiimejä. Hänellä on myös paljon kokemusta eri mittakaavojen asuntosuunnittelusta sekä asumiseen liittyvistä kehityshankkeista.
Töiden rinnalla Anna on tehnyt taideinstallatioita sekä herätellyt keskustelua rakennetusta ympäristöstä osana APAJA- kollektiivia. Vapaa-ajallaan Anna harrastaa tanssia sekä pitkiä illallisia.